20070228

Varmistaakseen ohimennen että he vielä hengittivät, hän joutui pidättämään omaa henkeään, ettei sotkisi sitä toisiin. Mutta silloin hän epäili että verenpaine hänen päässään kasvoi aiheuttaen tykytystä ohimoilla ja silmissä, niin ettei kyennyt enää erottamaan peitteiden edestakaista kohoilua hämärässä omista kuvitelmistaan. Hän seisoi jonkin aikaa hievahtamatta väitellen havaintojensa vedenpitävyydestä tottuneesti mielessään. Sitten hän palasi omaan huoneeseensa.

Kuin joku toistaisi samaa lausetta kaiken aikaa, koskaan lopettamatta. Paitsi sitten kun sydän on väsynyt.

Mustankorkea

kuvauskoju
jättiläispanda
rotanmyrkkyvaroitus
c-kasetteja, negatiiveja
joitakin rikkinäisiä nukkeja
häävalokuvien koevedoksia
pirskoutunutta lokinulostetta
sinivalkoinen puhkityöstetty pora
pahasti öljyyntynyt puolipitkä takki
oululaisen pariskunnan kirjeenvaihto
hieman yhdentekeviä toisintoja aiheesta tuoli
puulaatikko v.1976 sadan markan seteleitä varten
kolme vesiväripigmentin kalkkeuttamaa emalilavuaaria
lapsen käden kokoinen irtileikattu kipsi, puolillaan eri värein kirjattuja terveisiä.

&

äidinmaidonkorvike n:o 202, ainoastaan tutkimuskäyttöön. avauspäivän tarpeisiin. syöttöpulloon ei saa jättää mitään.

20070227

20070226

(Poissaoloharjoituksia)

Hänen hiuksistaan roikkuu savipaakku, miten se on siihen joutunut.

Hän sanoi menneensä sinne itse, isompaan ruukkuun. Piiloutui osittain maan sekaan.
tai onko se enää maata, ollessaan ruukussa mutta nyt hän on osittain hajoamisen tilassa, tietää mistä kohtaa hänen on kaivauduttava, mistä kohtaa hänen ruumistaan on vielä painuttava syvemmälle.

Meidän täytyy pystyä hengittämään pidempään samaa ilmaa. Kasvien luona, niin, kasvien luona juuri
se on mahdollista, kaksi viikkoa vihreää tekstuuria. Opiskelen jalkojesi anatomiaa.

20070224

Luin kirjasta väärin ja mieleen tuli kalkittu maa, nopeasti yhä tarkentuva kaupunki siinä on poltettua suitsutettua valkoista peittäen kaiken, heidät ja heidän kotinsa. jopa takkuiset eläimet. Nyt he pohtivat lunta ja joukkohautoja, eivät ymmärrä kumpaakaan mahdollisuutta. En pääse eteenpäin, lähemmäs, vaikka keskittyessäni näenkin kaiken yhä selvemmin.

On sammaleisia pintoja jotka vangitsevat valon jonnekin syvälleen, mattaa. Mutta valkoisen kohdalla se tuntuu mahdottomalta, tai enemmänkin saavuttamattomalta. Jauhoinen äärikaupunki. Iho kuivuu ja tukka kasvaa. Kuten joskus soittaessaan väärään numeroon, on nyt vaikea lopettaa, meillähän on yhteys. He ovat hiljaa, miehen suu on niin kuiva että murtuisi heti.

20070223

Kone n:o2

Jos kävisikin niin, että hän palautumattomasti kääriytyisi koneeseen, olisi tuo edellinen
mies, seimi, siemen, nemesis, mene sisään
yhä välttämätön ehto, joskaan ei ehkä enää riittävä puhuaksemme ihmisestä.
liskomuisti, tai aivorunko. kohdunrakentaja. sydän ehkä. Mutta ei mitään minkä voisi myöhemmin poistaa hänestä perheyhtäläisyyden logiikan nojalla.

Unta kohti kääntyneenä jo, mieleeni tuli vielä peitto joka tappelee pussilakanaa vastaan, anarkistinen meduusa ansassa.

Kaupungilla kentaurit puhkovat lumeen reikiä kahdella kantapäättömällä jalalla.
Korkealle jännitetyt lihakset, ilmaan tuettujen kantapäiden hän
on opetellut kävelemään niin, kantaa kantapäitään
kuin kaviojalkainen kantaisi, jos se olisi alunperin tuettu niin
- vegetatiivisen liikehdinnän mukaan.
Ota minut mukaan.

20070222

Hän palaa jäljilleen nähdäkseen onko muuttunut. Huomatakseen etteivät jäljet ole enää hänen, on tehtävä paljon töitä, tultava eskimoksi. Eskimohan taas tulee miksi tulee, aina jäljen löytäessään lukee huomiseen asti. Myöhemmin havahtuu mihin havahtuu. Miksi täällä olisi toisin. Tuntee syvää sukulaisuutta jos jonkinlaisia jälkiä kohtaan. Jälkiä, koska niiden parissa ymmärtää olevansa tarkoin piirtyneenä vain tässä, muutaman jäljen muistumassa ja lupauksessa.

20070221

Valvoa pitkin yötä, niin kuin saattaa hankkiutua keskelle järveä kokemaan pyydyksiään.
Hokemaan - voi sitä toistoa,
että kieli on luvannut, siihen tapaan kuin nyt järvelläkään mitään luvataan, pikemminkin
se lupautuu kuin lupaa, lupautuu omaan punnuksen liikkeeseensä. Tuohon painoon luottaa enemmän kuin itseensä. Tai se on paikoitellen sama asia, muistua takaisin olemaan mikä on, oli, eikä koskaan enää kun on jo ohi,
mutta juuri hän on yhä siinä, eräänlainen jälki
johon lukeutuu.

Suunta vaikuttaa satunnaiselta ja on ikään kuin nopanheiton langettama päätös, niin kuin kulkeminen usein. Tai ehkä aina.
Mutta askeleiden toistaminen tuottaa nopeasti oman tottumuksensa, välttämättömyyden, takilani sidokset ja kääntäen koko mahdottoman alueen: kielletyt siirrot, poisluetut suunnat, rikkoutumisen mahdollisuuden. On mahdotonta kääntyä, ruumis kulkee eteenpäin. Askeltensisäinen käännös on mahdoton. Osaamme vain kävellä.





Minusta kasvoi yhä asymmetrisempi, tunnen sen.
Sinä heräät eloon vasemmalta oikealle, vuorenvarmasti.





Ja kuitenkin meissä on hetkenä x hajoamisen eleitä, muistatko - hämmästyshän puri minulta kielen poikki pihalla, löytäessäni si-si-siskoja
tai miten sen sanoisi, olen varma että jotain jäi sätkimään, yhtä todellinen varasto kuin tämä minä, joskin vaihtolämpöinen
ja nyt jo poissa.

20070216

20070215

III

Heijastuksen äärimmilleen viety teknologia on jo täysin luettavissa.
Annamme uskoa että peilihaarniska lyö kaiken, mitä siihen tulee, takaisin
- välittömämmin kuin sinä, joskin käännettynä.
Hän on lumoutunut. Käännöksestä tulee omakuva ja takaisinkytkentä,
jota toistetaan pinnan tuottaman keinoälyn mukaan.

Mutta peili on yhä puoliläpäisevä. Haarniska osoittaa toisinaan liikahduksen aikeita.
Mikä on tuo varasto johon ihminen esittää käännöstä itsestään?

II

Jää on syvä, valo menee siinä syvälle. Osa tietysti palaa, hitaasti kuin lause
tai vapaa sukeltaja. Tämä on ainoa mitä saatamme odottaa.
Mutta päästyään tänne missä ilmaa olisi taas puhua,
hän on yhä osittain mykkä. Ei halua tulla sanoneeksi liikaa; yhtä paljon
kuin nuo muutamat lauseet puhuvat jään avaruudesta
missä meillä on vielä vähän valoa, ne ovat omistautuneet
yhä myöhemmille hetkille, juuri niin kuin kieli odottaa ja antaa odottaa.

I

Valkoinen pinta on palauttamattomasti rikkoutunut valon kuva,
kuten nyt lumi, joka hukkaa hetkeksi sen valon sokkeloihinsa, ennen kuin
antaa miltei kaiken takaisin, ojennetuin käsin,
vaikka jotainhan jää aina matkalle juuri niin välittömän katseen alla kuin lumen.
Me emme osaa palauttaa sitä kuvaa, siitä on tullut kaaos, ja niin
sellainen aurinko määrittää ajan suuntaa,
kuin oma poika; minunhan olisi sama matkata vaikka toisinkin käsin.

20070214

Uhranneena olemuksensa mielettömyydelle miltei kaiken raahautui fragmenttien kuningatar lattian poikki kohti huomista.

20070213

Että valoa on ollut iholla - siitä jää tuhkaa. valon tuhkaa,
tai ikkunalaudalla, missä kukat ovat rajoitetut. siinäkin.

Kevät on sellainen, loputtomiin tihentyvä - että siinäkin on jo palanut
vaikka mitenkin pieni hetki, on joku siinä jo jättänyt jäljelle.
tulenjäänteet, hiilen pigmenttejä, varhain lähdetty kaupunki,
heidän jälkensä leikkaavat toiseen aikaan. Valo kävi täällä.
Valo kävi täällä. Valo kävi täällä. Ja minun piti määrättynä päivänä
istuttaa ne sitrusten siemenet, jotka keräsin aiemmin. Mutta se jäi.
Nyt se ei ole enää sama.

Korpus korpus. valkeaksi peseytynyt musta lintu.
On päivänselvää, kun on nähnyt kuolleen, miksi meillä on siimis & ruolu.

Vankilat on rakennettuja. Kuka on päässyt rakentamaan sinun sydämeesi? Suonia myöten työnnettiin letkuja vain koska ne olisivat muuten romahtaneet. Sanot että todellisuus hengittää sinua, sinua vasten. Epäiletkö että sitä ei ole tarkoitettu muistettavaksi, jatkuvasti kehossa pideltäväksi kuin kuume! Et palaa sen luokse taas kuin kielen päälle tippuvat pisarat, pöly. Etkä silti saa sitä oksennettua itsestäsi. Et millään tavoin. Se on hajottanut seiniä kaikkialla minne niitä on rakennettu. Sen jättämään pölyyn kävelee muurari ja kaataa sekaan vettä. Hänelle ei ole sijaa maan päällä, niin hän muuraa itselleen kopin, ja uunin ja savuhormin. Hänen on kylmä ja hän alkaa polttaa lapsiasi siinä uunissa. Rasvaisia kaloja. Hän vain pujottaa sydämen suuhusi, pohjaan asti ja sytyttää. Valaiset hänen rakennettua koppiaan. Sinun kauttasi huone täyttyy olennoista joita hän ei tiedä olevan olemassakaan. Tiedätkö sinä? Et voi lopettaa niiden kulkemista lävitsesi. Olet ehkä jäykistynyt, olethan kuollut. Olethan? Hän on jo useamman kuukauden ajan seurannut kuinka halkeama seinällä laajenee ja kiven lomasta vetää. Puhaltaa. Hän tökkää peukalon ja etusormen märkään suuhun ja puristaa hehkuvan sydämen mustaksi.

20070209

Kone n:o 1

Kone on jätetty ajattelemaan yöksi.

Helposti hän tahtoo unohtaa kysymyksiä kuten "Miten on olla?".
Hän keskittyy rakentamaan konetta, joka voisi olla ihminen. Hypoteesi ihmisestä, kunnes toisin todistetaan.
Siirtää olemisen taakkaa - the burden of proval - ja suunnittelee siirtoja:
kytkeä ihminen lopullisesti koneeksi, tai: häivyttää kaikki kynnet jotka kykenevät tuottamaan tuon eron.

Mitä tekisin koneella jonka on määrä tulla ihmiseksi ihmisen kohdalle? Se on vanha suunnitelma.

Eksistenssin paikkaa siirretään kohti tuota konetta.
Verkko laajentaa muistia ja hahmotuskykyä; luo yhteyksiä, joskin vielä helposti rajautuvana instrumentaalisena alueena.

Suunnitelman puolesta laajennus on totalisoituva, lopulta hänelle ei ole enää rajoituksia.
Säie kerrallaan hän aikoo tulla koneeksi.

Kaikki ei käänny kieleen, mutta kieli kääntyy kaikkeen.

Rannikko.

20070208

Annetaan heille koneellapainettu pohjuke lattiaksi johon piirtää. Seuraa hidas jakso. Mutta tullessaan myöhemmin uudelleen, se on todennäköisesti muutettu perinpohjin. He ohentavat levyn kuoppa kerrallaan 0,07mm asti, käyttäen kaavitun materiaalin seinien kohottamiseen. Jälki muuttuu mekaanisesta orgaaniseksi.

20070207

He kummastelevat kurinalaista tapaamme toistaa valkealle pinnalle orgaanisenoloista kaksiulotteista ornamenttia.
Sen merkitystä on vaikea hahmottaa, on vaikea hahmottaa koko touhun olevat läpeensä merkitystä - niin pitkälle kuin mahdollista.

Tietenkään se ei ole mahdollista.
Jää hypnoottinen vaikutelma.

Heidän tapansa muodostaa kammioita, ohentamalla, kolmiulotteisia varastojaan orgaanisenoloisiksi - kuin myötäilisivät hetkessä
ja tilassa aistimiaan painovoiman muutoksia. Mietin kehittyykö erottelukykyni seuraillessani, miten pitäisi orientoitua.
En tahdo ennakoida liikaa, opetella varastokirjanpitoa. Se häiritsisi myöhemmin kaikkia irtautumisyrityksiä.