20070816

UTU
TUU
TUUT
HUTTU
UUTTU
TUTTU
SUTTU
SUUTTUU
TUULETTUU
TUUT TUUT
UMMESSA
MUUTTUU
MUUTTU
TUMMU
UUTOS
MUTU
UUMA
AUM
UM

20070814

pyykättiin lasivanussa siemeniä
ukon kivekset vitun tyttö vitun tiesulku inhokärki:

roska se oli, nooan heimo anoo kantaakseen
kaikkien olentojen huteraa kantaa
pitkin veden paisuvaa selkää, tärisevällä äänellä pitkällä matkalla


Siksi sanoista ei enää tahdo saada selvää,
maailma vajoaa veteen kun et herää kuselle.

20070813

Dyykattiin lastenvaunuilla sementtiä,
Hugo Ball with The Girl With The Sun In Her Head:

Koska se oli ainoa keino, ainoa kantaa,
kantaa yllä, oli ylläni pään yli taipunut teräspelti
pitkin selkää, laulaen koko matkan.

20070806

Välissä kuivuvat lehdet. lehtien välissä lehdet.
matka-arkki haudattuna kaiken keskelle päivää jos ei sada.
muutoin kyllä säilyvät ajatukset.
muutoin vain.

Nyt kerrotaan että vapaat radikaalit tekevät kirjoituksesta vähitellen selvää.
Perimätiedon kopiointi epäonnistuu kaikkialla yhä katalammin.
Ensin iho rypistyy ynnä muuta sellaista, mikä vain tapahtuu.
Kaikki on yhteydessä solutason kiihkoon kop kop.

Lopulta he kirjoittavat itsensä väärin!

Ja niin
kuolema ei olekaan kirjoitettu, vaan olosuhteiden aiheuttama tapaus.
eräänlaista liskojen äkkiä muistamaa väsymystä, joka kasautuu kuin hiekka
tai lumi niin lumihan hajottaa kuvan val val. eikä enää muuta.

20070804

ensimmäinen kaiku

Jäljittääkö kukaan jälkeläistä sen viimeiselle rajalle
onko se mahdollista kuka voisi lähteä matkaan?
Hengitykseni on uhanalaista. Mikään ei viittaisi siihen,
jos sitä ei enää tapahtuisi.
En ole varma, minun täytyy miettiä.

Laiha happo piirtää kupariin päänahkamaisemaa.
Annetaan seistä sen yön yli.
Siten pintaan tarttuu pimeänmuotoinen.
Seuraa vakava muistikatkos.
Ylikierroksilla uni on ohutta ja kireää.
Ja kun siivet on syöty, ollaan jo lähellä.
En ole lopettanut vielä.
Katso kuitenkin, katso kuinka hän hitaasti tarkentuu:

huomasin että siinä olivat ehkä kasvot.
Ja niin olivat.
Ja sitten kaikki tavara tippuu naamalle.
Nykivä Gaia. Jotenkin piinattuna päädyn siihen
että todellisuus on aukko, maailma on sama.
Senkin kavalluksen oppi sietämään.
Mutta sen mitä kuolema teki kasvoille: ei mitenkään.
Napit auki naisen selässä.

THIS IS A WARNING MESSAGE ONLY.