Niin usein puhumme toisillemme kireälle viritetyillä kurkunpäillä kuin pyrkisimme ulos itsestämme, hyppimään seinille ja kasvoille kuin kirjoitus
tai meidän väliseen tilaan - kuin olemisemme itsemme sisällä olisi toisillemme vaarallista
Mutta olemme jääneet kiinni niskakumpuun, takaraivoon ja puheen siima kiristyy
kasvot jännittyy, ylävireinen kieli vääntää ne irti luista

orgaaninen pelko on pelkkää, puhdasta takertumista
samastumista keholla
emootiohin tai ajatuksiin tai kokemuksiin

ja tietoisuutta siitä, sen pintajännityksen ilmituloa, joka väistämättä seuraa siitä
kun elämä ja persoona pingotetaan kokemuksen kehyksiin

ja kehon sulamista, kivuliasta ja hämmentävää
tärinää, säteilyä ihossa ja lihassa
tuskallista vapauden rajankäyntiä, kun sen aallot lyövät sidotun persoonan rantaa

ja pelon myöntämistä, sallimista

ja pelon pelkoa

se on myös usein kokonaisvaltaista, muistoista irtautunutta: takertumisen kohde on kadonnut aikaan ja kylkiluiden alapintaan

ja se on yliyksilöllistä, syntymässä sairaalan
puhdistusaineiden hajusta
huolestuneista hikisistä käsistä
tarttunutta kollektiivista antipainovoimaa

(jotkin kirput loikkivat palavan koiran turkista)

ULKOPUOLELLA HUONEEN

Huudos! eläimet juoksevat pakoon, liiku hiljemmin
ulkona on kylmä, ja voi huutaa läpi suon
kaiku tuntuu rintakehässä huimaa, minä olen suolla, suo on minussa

Kuvitelmat ovat välitilojen ja toisen välillä
Maassa me vesikehot hengitämme ilmaa

Ulos! Rakennusasuja,
sinulla on päälläsi rakennusasuja,
silmäsi on kiinni ovessa, sen sisäpuolella
persoonasi koristaa tapetteina, julistekuvina
kellertävänä valona joka näkyy kilometrien päähän
ulos
ulos täältä, kävelijä
kulje lantio vapaana
astu pois huoneesta jotta tajuat että olet
huoneissa ulkona ruumiistasi, ihon unohtaneena
rakennusasujen turruttamana
poistu huoneesta huomaamaan
että seisoit kaiken aikaa heikoilla betonijaloilla
tule ulos niistä, omille jaloillesi

Jotenkin piinattuna päädyn siihen että todellisuus on aukko,
maailma on sama.

"Hu dost! Jumala on ainoa ystävä."

Mutta minä en tunne hänen nimeään. Tiedän että hänellä on yksi hammas.

Hammasta varten kita, tai (myöhemmin) pale-ontologi.
Kuinka terävä on reuna joka on kaikki ja jokainen oleva?

Auringonaukko teräväreuna.
Hampaasta selvinnyt fossiili, kuinka väsynyt, luutuma vai arpi?

Mitä leikkaa mitä veistää

Elävä pureva turhanpalo!

Karpin hammas, harpin kärki

Kulmaviivain, kärkikolmio, syväterävä.

Syvään uurrettu kaula-aukko

Olemisen tulemisen oleva.

...

Hyvää yötä teille jotka joskus tulette nimienne ääreen.

Äärelle teillekin unituulta.

akupunktiokoti
myöhäipyminen

kohti mustaa menneisuuta

kun kohtasimme ensi kerran sinä olit pukeutunut viininpunaiseen pitkään kankaaseen
ja minä kruunasin sinut ruosteisella piikkilankaseppeleellä

paperin väliin puristettua kipsiä

16 siementä laudalla

Mutta miksi siihen on oleistunut lauta. juuri lauta?
se on rajoituksen kehä, jonka ympärillä voi nähdä kesken pelin väsyneitä ruumiita.

lab -
yrintti
oratorio

1. Ehkä laudalle saattaa unohtua. ja myöhemmin alkaa rakentaa olemistaan siihen. siihen heränneenä.

2. Ehkä kyse on aivan tietyntyyppisestä puutarhasta: miten entropia ei kasva laudalla. miten kodikas tutkimushuone.

Nämä j:t syntyvät sen matkan päässä, maan rajassa.
Mikä hyvänsä todennäköisyys on todennäköinen toteutuneen rinnalla.
Mikä Uhanala! sikiöala. ja kaikki tapahtuu.

vaihda mahdollisimman huonoon asentoon ja lakkaa hengittämästä
mitä sitten tulee sormet siirtyilevät ja töytäilevät muovia ja se palaa qaijna a´lkaa tujntua tukalalta
nielaisu ja hengitys sisään

näin syntyvät jumalat: qaijna
katsoo kuningattaren mustaan silmään ja hymyilee
lakeijat ja sorvatut moskiitot alkavat höpistä Hänen Korkeutensa ajankäyttörajoituksista
mutta kuningatar nostaa kättään merkiksi ja katsoo takaisin

shakkilaudassa piilee keteronormatiivinen matriisi

lisn! lopulta myönnän että en tiedä onko minulla kuunteluun tarvittavaa ruumista
jään istumaan koneen ääreen, se pesee, minä pyrin vaikuttamaan sen siirtoihin ajatuksen voimalla
varis varis varis varis varis varis varis varis
pyrin ajattelemaan mitä teen seuraavaksi
vatsa ajattelee

nälässä piilee vapauden avaruus
syömisessä muutoksen
vastaava kauheus

Yhtä lailla kuin kuningatar voi liikkua laudalla miten mieliin, syödä ja kohota lentoon, peli ja pelaaja eivät erotu toisistaan. Näyttää siltä, että kaksi konetta on käynnistetty samaan aikaan, mutta ne vaikuttavat toisiinsa vain näennäisesti. Ainoa yhteinen nimittäjä on siirto ruutujen läpi. Näin peli pelaa itseään, peli pelaa, pelaa itsensä loppuun, ja kuningatar, hänestä emme enää tiedä.

Ajattelin että kuningatar on tietyltä tasolta katsoen munimiseen antautunut kone,
koneeksi ajautunut ruumis
joka säätelee, ja jota säädellään.

Meillä on nyt mielessämme sellainen kone, tietyillä tasoilla operoiva kuningatar.

Kuningatarkoneen toimintaan liittyy toistuva ajatus, että sen jättämät jäljet eivät olekaan keskenään samoja, vaan eroavat siinä toisistaan. Häntä leimaa tietoisuus tästä (ja ehkä vain tästä). Mehän emme tiedä miten yhdelle ainoalle jäljelle käy. Tämä kuumettalevittävä tieto on tehnyt hänestä koneen. Hakkaava tieto hänen ruumiissaan, sitä ei voi ulostaa.

Jäljittääkö kukaan jälkeläistä sen viimeiselle rajalle onko se mahdollista kuka voisi lähteä matkaan?

1. Päälaen mustelma. Hyppäsin pimeässä tahallani päin seinää. Jätit minut rikkomatta, en tiennyt mitä muuta tehdä kuin hajottaa itse.

2. Tapasimme ja levitimme kaiken esiin. Ruumis leikeltiin, vaatii rohkeutta antaa sille lisää verta, kutoa siihen.

3. Leikkelevän surun läpi näkyy.

4. Jokainen sukupuoli hämmentää sileää kehoa.

Tihrustan jostain vähän kauempaa kun hampaat painautuvat nahkaan ja tunnustelevat sen alla paikallaan pysyvää luuta. Kosteus muuttaa hajun. Silmäluomen alla valkoinen kudos vaatii rautaa.

5. Kuusen valkea latva, valkeat neulaset ja oksat ja runko, ovat sen ikioma loinen, se syö itsensä.

Ollaan rajalla - häntä

Liikehdintää ja kuuluva sisäänhengitys toisesta huoneesta. Hän on ehkä heräämässä. Kahden minuutin kuluttua menen ja katson häntä. Silmät ovat kiinni. Toivon että ne ovat kiinni.

- Olivat ne.


Pilvet eivät kuulu taivaaseen, veteen sihisee vettä.

käärme jolla kilpikonnan pää

Kun maasto paljastuu, näemme minne kävellä. Oviaukoissakin muistetaan.

- Ei muisteta.