UTU
TUU
TUUT
HUTTU
UUTTU
TUTTU
SUTTU
SUUTTUU
TUULETTUU
TUUT TUUT
UMMESSA
MUUTTUU
MUUTTU
TUMMU
UUTOS
MUTU
UUMA
AUM
UM

pyykättiin lasivanussa siemeniä
ukon kivekset vitun tyttö vitun tiesulku inhokärki:

roska se oli, nooan heimo anoo kantaakseen
kaikkien olentojen huteraa kantaa
pitkin veden paisuvaa selkää, tärisevällä äänellä pitkällä matkalla


Siksi sanoista ei enää tahdo saada selvää,
maailma vajoaa veteen kun et herää kuselle.

Dyykattiin lastenvaunuilla sementtiä,
Hugo Ball with The Girl With The Sun In Her Head:

Koska se oli ainoa keino, ainoa kantaa,
kantaa yllä, oli ylläni pään yli taipunut teräspelti
pitkin selkää, laulaen koko matkan.

Välissä kuivuvat lehdet. lehtien välissä lehdet.
matka-arkki haudattuna kaiken keskelle päivää jos ei sada.
muutoin kyllä säilyvät ajatukset.
muutoin vain.

Nyt kerrotaan että vapaat radikaalit tekevät kirjoituksesta vähitellen selvää.
Perimätiedon kopiointi epäonnistuu kaikkialla yhä katalammin.
Ensin iho rypistyy ynnä muuta sellaista, mikä vain tapahtuu.
Kaikki on yhteydessä solutason kiihkoon kop kop.

Lopulta he kirjoittavat itsensä väärin!

Ja niin
kuolema ei olekaan kirjoitettu, vaan olosuhteiden aiheuttama tapaus.
eräänlaista liskojen äkkiä muistamaa väsymystä, joka kasautuu kuin hiekka
tai lumi niin lumihan hajottaa kuvan val val. eikä enää muuta.

ensimmäinen kaiku

Jäljittääkö kukaan jälkeläistä sen viimeiselle rajalle
onko se mahdollista kuka voisi lähteä matkaan?
Hengitykseni on uhanalaista. Mikään ei viittaisi siihen,
jos sitä ei enää tapahtuisi.
En ole varma, minun täytyy miettiä.

Laiha happo piirtää kupariin päänahkamaisemaa.
Annetaan seistä sen yön yli.
Siten pintaan tarttuu pimeänmuotoinen.
Seuraa vakava muistikatkos.
Ylikierroksilla uni on ohutta ja kireää.
Ja kun siivet on syöty, ollaan jo lähellä.
En ole lopettanut vielä.
Katso kuitenkin, katso kuinka hän hitaasti tarkentuu:

huomasin että siinä olivat ehkä kasvot.
Ja niin olivat.
Ja sitten kaikki tavara tippuu naamalle.
Nykivä Gaia. Jotenkin piinattuna päädyn siihen
että todellisuus on aukko, maailma on sama.
Senkin kavalluksen oppi sietämään.
Mutta sen mitä kuolema teki kasvoille: ei mitenkään.
Napit auki naisen selässä.

THIS IS A WARNING MESSAGE ONLY.

jossakin paikassa johon minua ei päästettäisi vaikka yrittäisin mennä, ovat kaikki vaatteeni, olleet ainakin hetki sitten
en mitenkään saa unta riittämään
se on kääriytynyt päivän ympärille, ylikierroksilla uni on ohutta ja kireää
uhoavaa kurkkusiimaa
linja-autossa lihava laittautunut nainen kännissä italiasta kuopioon ei voi lopettaa hokemasta, ja hokemasta anteeksi, tunkeutuu ja opin sanomaan
"älä koske muhun"
hengittämään itsessäni niin kauan kuin mikään sinussa ei minuun tunkeudu
sisään palleaan, kaikista suunnista
ulos sydämestä, kaikkiin suuntiin
niiden välillä minä
tyhjä sanko johon alkaa sataa
(kaikista neljästätoista suunnasta)

viivat jotka voi vetää näiden kahden pisteen välille;
toinen tyhjyyteen ilmestynyt, toinen sinne upoksiin kadonnut

tämä musta koira on ihmeellinen
nelijalka-apina, peilikuvallaan liukastellen
odotushallissa kuvaansa vasten painautuen
riepu, hallissa jossa voisi olla mitä tahansa
mutta vain odotusta ja puna)siirtymää

U

yritin astua laudalle mutta se siirtyi jotenkin
alta pois ja jalka upposi suohon
vertauskuvaan poissaoloni kokemuksesta josta en ollut osallinen
vain sinä haistoit laudan yllä
vielä liikkuvan ilman
kätesi kuljettua sen läpi

lentokentillä ilma kadehtii puiden raskautta
U, onttoudestaan huolimatta myös juurten kurottumisen jänne
"learn to enjoy tension" sinä sanoit

Jonain hetkenä hän saattaa havahtua siihen, miten laudalta ovat poissa ne kaksi, joiden kesken puheluun on maatunut jo kauan.

Seuraa vakava muistikatkos.

Jälkeen on jätettävä jälkiä.
Joku vielä osaa lukea.

Evolutorion ovuloteriön katto. halkeillut, jos kuulin oikein.

Erääseen seinään oli rakennettu valtava putkimainen ontelo, joka rönsyilynsä valossa vaikutti siltä kuin useat sukupolvet olisivat rakentaneet vailla muuta oppia kuin sen prosessi.

Ulon ilma?

Tuonilmaisiin taipuen.
tuonilmaus.
nuolema.

Laipioon oli kirjoitettu keltaisella. Mitä lie.
Minä hain sen katon kotiin.

Ja kun siivet on syöty, ollaan jo lähellä, kun observatorion katto halkeaa, alkaa kallo kasvaa sisään, märkiä, kuivia mehiläisiä lapioidaan omaan laatikkoon; luusta veistetty lentokone romutettu, luutuma: askeleesi, katseesi olisi ollut liikaa, hyvä että soitit, äänesi, hyvä että kahden junan paksut ikkunat olivat välissämme ehjät, kun rakastuin, tahmeat sulat, pitkäkuituiset, suussa: hammas ja luu murtuvat toisiaan vasten.

Oli sillä siipikin, se ei ole kuvassa, vaan syöty. Kaksijalkainen pitää kättä suussaan. Hän on kapillaarien ritinää ja hyönteisiloa. Välikattoon on rakennettu valepesrpektiivi. Se korjaa, minkä nokka kiertää eikä kaksijalkainen ymmärrä omia selityksiään, kivenkuorta, evolutiivista mustaa hetkeä.

Keskeneräinen huominen repeilee
esiin kattorakenteista, ilmastointikanavassa surisee
sietämättömästi
koska se pelottaa vai
koska hukassa, puolio-
lemassa hapuilevan surkea ääni kaikuu yliherkkänä myötätuntona
unentakaa kuunteleviin korviin

Se on tullut nokallaan läpi seinästä
korkea kaksijalkainen
vai lensikö tuohon
ei tiedetä
Ehkä lintujen evoluutio
seuraa pääskyn-
lentoa

Väsymättömät varjot piiskaavat kaihtimienkin läpi heräävää huonetta
Huoneasujalta piiloutuneet seinien suhteet ulkoilmaan
alkavat tunkeutua esiin

Äkkiä kokosimme seinän läpi sisään työntyvää nokkaa.
Hetken ajan sillä oli tarkoitus, mutta sitä on turha palauttaa mieleen.
Se muistuttaa siitä vain hetkittäin, kun välineellisyys palaa pintaan.
Nokka on jokseenkin lasinvärinen,
joten se on peitelty rätein.
Sen ripustukset ovat huteran oloisia ja koostuvat pääosin maalarinteipistä.
Talon läpi kulkee virtaus, mutta nyt eräs kanava on supistunut,
niin että voin kuvitella miten nokka viheltää.
Tiedän että meille voi helposti pystyttää vastaavia loukkuja:
taaksekatsomattomuusehtoja.
Kytke kuitenkin takaisin, muistele
miten nokka aukeaa.