I

Valkoinen pinta on palauttamattomasti rikkoutunut valon kuva,
kuten nyt lumi, joka hukkaa hetkeksi sen valon sokkeloihinsa, ennen kuin
antaa miltei kaiken takaisin, ojennetuin käsin,
vaikka jotainhan jää aina matkalle juuri niin välittömän katseen alla kuin lumen.
Me emme osaa palauttaa sitä kuvaa, siitä on tullut kaaos, ja niin
sellainen aurinko määrittää ajan suuntaa,
kuin oma poika; minunhan olisi sama matkata vaikka toisinkin käsin.