I

Kirkkaana päivänä mietin johtaako rintakehäsi valoa. Siellä nousee sydän. Kudosten lempeä sidos antaa myöten kaiken anarkian.

Ja myöhemmin se laskee. Kaikki mitä käy on kaupunkisi tasalämpöinen hengitys. Siellä istutaan lattialla, tiedän sen. Ja bussipysäkit on niitä vanhoja.

Ei ole mitään syytä avata sinua.



II

Lhasan kohdalla on toisin. Luoksepääsemättömyys sai minut suunnittelemaan läpinäkyvää kohtaa. Voisimme johdattaa valoa.

Sen hengitys on trooppinen, kun raotat sopivasta kohtaa ikkunaa. Termiikki nostaa mukanaan kuolleiden tomua, joka saattaa yskittää. Vaihtolämpöiset, he puhaltavat kosteuden vasten sinua kuin äärettömän vieras suu.

Mutta he eivät ymmärrä lasia, se on kuin ilmaa. Meidän kohdallamme on samoin: rajan löydettyään sitä pitää yllä vaikka veisi hengen.