Minä luotan sinuun täysin.

Minua aistii liiketunnistin. Jatkuvaa ohikulkua, vetää ja työntää. Sen kannalta on samantekevää onko vieressä heiluri ja siihen sidottu magneetti. Vai heittävätkö he magneettista tikkaa. Lumisotaa mustalla lumella. Ohilukua. On räjähdyherkkää ajatella, että jokin ei liikahdakkaan, jos se tapetoidaan, laminoidaan. Ja astuu pois. Kulkee ohi. Luotaa täysin sinus-

ta riippumatonta tilaa. Yöllä tätä valaistaan ulkopuolelta. Sisällä tätä valaistaan kello vartin yli kahdeksasta alkaen. Tämä kirjasto haisee puulta. Puulta ja sähköjohdoilta.

Sen kannalta on yhdentekevää, onko se heiluri vai sota. Vatsanpohja kuulee sinun askeleesi ja sinun lantiosi narinan ja sinun laahaavat kengänpohjasi ja sinun hartiasi huutavat pysähdy ja vatsanpohja jännittyy tarkemmin kuin mikä ajattelee että soratietä, mäkeä ylös ja viimeisen talon pihassa hän ottaa meidät vastaan, sitä ennen suuri navetta (he ovat suojanneet kivilattian puulla), pieniä puutaloja, kolme, jokin lato ja näkymä kohti metsää. Pohjaan asti.

Olen sen pahan puolelta toteennäyttänyt.