Valvoa pitkin yötä, niin kuin saattaa hankkiutua keskelle järveä kokemaan pyydyksiään.
Hokemaan - voi sitä toistoa,
että kieli on luvannut, siihen tapaan kuin nyt järvelläkään mitään luvataan, pikemminkin
se lupautuu kuin lupaa, lupautuu omaan punnuksen liikkeeseensä. Tuohon painoon luottaa enemmän kuin itseensä. Tai se on paikoitellen sama asia, muistua takaisin olemaan mikä on, oli, eikä koskaan enää kun on jo ohi,
mutta juuri hän on yhä siinä, eräänlainen jälki
johon lukeutuu.