Vankilat on rakennettuja. Kuka on päässyt rakentamaan sinun sydämeesi? Suonia myöten työnnettiin letkuja vain koska ne olisivat muuten romahtaneet. Sanot että todellisuus hengittää sinua, sinua vasten. Epäiletkö että sitä ei ole tarkoitettu muistettavaksi, jatkuvasti kehossa pideltäväksi kuin kuume! Et palaa sen luokse taas kuin kielen päälle tippuvat pisarat, pöly. Etkä silti saa sitä oksennettua itsestäsi. Et millään tavoin. Se on hajottanut seiniä kaikkialla minne niitä on rakennettu. Sen jättämään pölyyn kävelee muurari ja kaataa sekaan vettä. Hänelle ei ole sijaa maan päällä, niin hän muuraa itselleen kopin, ja uunin ja savuhormin. Hänen on kylmä ja hän alkaa polttaa lapsiasi siinä uunissa. Rasvaisia kaloja. Hän vain pujottaa sydämen suuhusi, pohjaan asti ja sytyttää. Valaiset hänen rakennettua koppiaan. Sinun kauttasi huone täyttyy olennoista joita hän ei tiedä olevan olemassakaan. Tiedätkö sinä? Et voi lopettaa niiden kulkemista lävitsesi. Olet ehkä jäykistynyt, olethan kuollut. Olethan? Hän on jo useamman kuukauden ajan seurannut kuinka halkeama seinällä laajenee ja kiven lomasta vetää. Puhaltaa. Hän tökkää peukalon ja etusormen märkään suuhun ja puristaa hehkuvan sydämen mustaksi.